Lasten ruoka-allergiat: sosiaalinen taakka

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että joka paikassa syödään ja koko ajan? Jos teillä on vakavasti allergisia lapsia, olette taatusti kivuliaan tietoisia tästä.

Joka paikassa nakerretaan, tiputellaan ja lääpitään ruokaisilla käsillä jotain. Tarjotaan jotain, tuputetaan jotain ja ”voi voi, kun ei teille nyt voi mitään tarjota”.

Syöminen sosiaalisissa tilanteissa on asia, johon suurin osa ihmisistä kiinnittää juuri mitään huomiota ja tämä on tietysti ymmärrettävää: syöminen on hengittämisen ohella aika elementaarinen harrastus, jos meinaa pysyä hengissä ja ruoka on tosiaan keskeinen osa sosiaalista elämää ja kulttuuria.

Kun ruokaan tai sen syömiseen liittyy joku ongelma, se saattaa tehdä yllättävän isonkin kuprun ruoka-allergisen lapsen ja lapsen vanhempien elämänlaatuun. Tässä ei tarvitse uskoa vain sanaani, sillä asiaa on nimittäin tutkittu maailmalla varsin paljon. Tampereen yliopistossa tehdyn terveystieteiden väitöskirjan ”Perheen elämänlaatu alle kouluikäisen ruoka-allergisen perheessä” (Komulainen 2014) mukaan perheiden elämänlaatu oli heikentynyt vertailuaineistoon nähden kaikilla osa-alueilla. Lapsen ruoka-allergia heikensi elämänlaatua erityisesti psykososiaalisen hyvinvoinnin osalta.

Esitimme Pikkusiilien Instagramissa taannoin kysymykset: ”Onko ruoka-allergia tuonut sosiaalisia haasteita perheelle? Miten lapsen allergiat vaikuttavat sosiaalisiin tilanteisiin? Mikä helpottaisi allergioiden kanssa elämistä?”

Saamamme vastaukset olivat varsin puhuvia ja antavat välähdyksen siitä, minkälaisten tekijöiden kanssa allergiaperheissä painitaan. Luokittelin saamamme vastaukset kategorioihin asenteet, väsymys, omien eväiden tuomat haasteet, kontaminaatioriski sekä lisää tietoa ja tukea.

Allergiat ovat verottaneet harrastusmahdollisuuksia. Vauvauintiin on vaikea osallistua, jos lasta ei saada oireettomaksi ja tämä ripuloi 12 krt/vrk ja oksentaa useita kertoja päivässä.

Asenteet:

  • Fiksun ja ymmärtäväisen lähipiirin kanssa ei pahemmin (ole ollut haasteita). Onneksi!
  • Tuntuu että kaikki ei ymmärrä että voi olla tosi allerginen jollekin ja siitä voi olla tosi rajutkin oireet pienestä määrästä!
  • Vähättely ja neuvominen. Muut saattavat voivotella lapsen ruokavaliota tai syyttää äitiä, ettei anna lapselle monipuolisesti ruokaa.
  • Aina saa olla omia eväitä ja yrittää muille selittää ”Ei lapseni ei oikeasti saa syödä tätä”.
  • Joutuu selitellä miksei syödä esim vierailla tai miksi omat eväät.
  • Aina täytyy olla valppaana ja vahtia jopa ihmisten puheita.
  • Ei uskalleta/ haluta kutsua kylään, kun oma hauskanpito on kaiken A ja O.
  • Joskus on jäänyt kutsu saapumatta, koska on ruokavalioltaan hankala. Toivon, ettei lapsi koe tulevaisuudessa samoja tilanteita.
  • Kyläilykutsut vähenivät allergioiden mukana.

Väsymys:

  • Jos lapsi kovin oireilee, ei oikein jaksa tai halua lähetä minnekään.
  • Kyllä, varsinkin vauva-aikana (on ollut sosiaalisia haasteita) ja se ”mökkiytyminen” jäänyt päälle.
  • Suppea ruokavalio taaperolla + oma imetysdieetti vaikuttaa.
  • Tuntuu vaikealta lähteä mihinkään.
  • Lasta (+ äitiä) harmittaa, kun näkee muiden syövän kaikkea.
  • Eka kokemus kaverisynttäreistä oli jo niin jäätävä, että kauhulla odotan tulevaa.Lapsella paha mieli omista eväistä ja syömisen rajoittamisesta + vahinkoaltistusten pelko.
  • Itkevää lasta ei kehtaa viedä. Sitten myöhemmin väsyy jo eväiden rahtaamiseen ja asenteisiin.
  • Välillä vaan miettii mitä lapsi on syönyt ja mille nyt reagoi, joten vaikea olla hyvää seuraa.
  • Imetysdieetti on aiheuttanut sen, että lounastreffit ja juhlat ovat tilanteina kiusallisia.
  • Tekisi mieli kieltäytyä kaikista juhlakutsuista ja olla järjestämättä juhlia ollenkaan, koska tarjottavat.

Omien eväiden tuomat haasteet:

  • Juuri minnekään ei voi lähteä, kun on pakkasen vankina kotona.
  • Hankala lähteä kotoa kun eväät pakkasessa.
  • Eväät oltava aina mukana ja kaikki kyläilyt, ravintolat yms. vaativat suunnittelua.
  • Ruokien mukaan tekeminen ja pakkaaminen on raskasta, joten monia menoja on karsittu.
  • Emme voi syödä ravintoloissa tai ylipäätään ulkona, omat eväät aina mukana. Häpeä, kateellisuus, itku.
  • Eväät täytyy olla joka paikassa mukana ja siitähän se riemu repeää kun törmää vielä siihen, ettei omia eväistä saa tarjota.

 Kontaminaatioriski:

  • Ruoka osana sosiaalisia tilanteita on stressaavaa vakavien allergioiden kanssa.
  • Menoja jouduttu perumaan esim. kontaminaatio- tai ilmavälitteisen riskin vuoksi.
  • Julkisiin tiloihin voi olla vaikeaa sopia tapaamisia, jos lasten leikkipaikat ovat sotkuisia.
  • Olisi helpompaa, jos ravintolat olisivat enemmän tietoisia vakavista allergioista (esim. kontaminaatioriski), ”saattaa sisältää” –tuotteita olisi vähemmän ja jos esim käsisaippuat eivät sisältäisi yleisimpiä vakavia allergeenejä. Olisi myös tärkeää, että ihmiset huolehtisivat julkiset syöttötuolit ja pöydät siisteiksi syömisen jälkeen ja helpottaisi, jos ruokailu pidettäisiin erillään leikeistä ja nassut ja tassut siistittäisiin syömisen jälkeen.

 Lisää tietoa ja tukea (vastauksia kysymykseen ”Mikä auttaisi allergioiden kanssa elämistä”?):

  • Kun ei kauhisteltaisi ja tehtäisi kauheaa numeroa asiasta.
  • Yhteiskunnalta parempi tuki (myös rahallinen).
  • Enemmän yksittäisiä ruoka-aineita esim Pilttipurkeissa.
  • Ymmärretään allergiat, eikä väkisin yritetä antaa jotain vääriä aineita.
  • Tietämyksen lisääntyminen! Ilman oikeaa tietoa on ymmärrettävästi vaikea ottaa muut huomioon.
  • Enemmän ravintoloita, joista saisi kaiketonta ruokaa. Muiden ihmisten tietous asioista, vertaistuki.
  • Tieto!! Surullisen vähän on tietoa esim. ravintoloilla gluteenittoman ja viljattoman erosta.
  • Puhuminen ja ymmärryksen lisääntyminen, että kysyttäisiin jos ei tiedä/ muista.
  • Tietoisuus ja se että ymmärrettäisiin allergioiden vakavuus.
  • Ymmärrys. Konkreettinen apu esim. ruoanlaitossa.
  • Tieto. Tieto. Näkyvyys.
  • Se, että terveydenhuolto ponnekkaasti olisi allergisten ihmisten puolella.
cake-5356141_1920
Kuvat: congerdesign Pixabaystä

Liity seuraamaan Asioiden välillä -blogia Instagramissa sekä Pikkusiilit someyhteisöä Instagramissa ja Facebookissa. Tehdään yhdessä allergiat näkyviksi!

 

 

 

 

Uni on parasta laatuaikaa

Univaje on ihan perheestä.

Miksi uni tuppaa olemaan useissa perheissä kortilla pikkulapsi vaiheessa? Syitähän on monia:

  • Itkevä vauva
  • Levottomasti nukkuva ja usein heräilevä taapero
  • Sairastava lapsi
  • Joku vika omassa kropassa, flunssa, epämukavuus tai kipu esim. raskauden aikana
  • Haukkuva koira
  • Stressi, yliväsymys, univaikeudet
  • Kiinnostava televisio-ohjelma
  • Vähemmän kiinnostava televisio-ohjelma
  • Hyvä kirja
  • Sosiaalisessa mediassa notkuminen
  • Blogin kirjoittaminen
  • Pinnalla juuri nyt: ennen aamuviittä ylös jaagaava nuori mies, jota ei saa mikään valta maailmassa taintumaan enää unille

Muutamana viime vuonna valvomisen syyt löytyivät listan alkupuolelta ja niihin ei juurikaan voinut vaikuttaa. Meno oli niin univajeista, että väsymys oksetti fyysisesti, päässä siritti, näkökenttä kapeni ja pata oli monella tasolla sen verran jumissa, että epäilen sen aiheuttaneen pysyviä fyysisiä vaurioita aivokudokseeni henkisistä puhumattakaan. Niistä ajoista en kirjoittele vauvakirjoihin tai aio edes enää muistella pahemmin. Kuten en nytkään – siispä tähän päivään!uni-on-laatuaikaa_blogi-perheesta5Nykyään tilanne on suurimman osan aikaa luojaparatkoonjakiitoselämä se, että väsymys on suurimmaksi osaksi itse aiheutettua ja syypäät löytyvät suurimmaksi osaksi listan loppupuolelta. Tosin viimeisten viikkojen ajan homma on jälleen lipsunut katkonaisten ja kesken jääneiden unien puolelle sekä Esikoisen että Kuopuksen alettua jälleen nukkua huonosti. Kuopuksen unet ovat sekoittuneet yrityksistä palautella viljoja ruokavalioon – suolisto on ollut tästä eri mieltä. Computer says no. Esikoisen spesialiteetti puolestaan on ollut herätä aamuyöstä (4-5 aikaan YÖLLÄ) ja aloittaa aivoihin porautuva tauoton jankuttaminen ”Minä heräsin, noustaan ylös” ja olla rahoittumatta takaisin unille millään tempulla. Verratonta. uni-on-laatuaikaa_blogi-perheesta3Tervana suonissa virtaavan ja pinnaa kiristävän väsymyksen vähentäminen tapahtuisi yksinkertaisesti menemällä riittävän aikaisin nukkumaan, eli käytännössä samaan aikaan poikien kanssa, kahdeksalta. Miten se voi olla niin vaikeaa?? Kysymys on tietysti siitä omasta ajasta. Se jumalainen hetki, kun nämä pienet aarteiden aarteet nukahtavat. Se ainoa ohikiitävä hetki vuorokaudesta, kun kukaan ei tarvitse tai vaadi sinulta mitään. Se tuntuu _ihanalta_. Siitä hetkestä on todella, todella vaikeaa luopua. Ja sitä hetkeä tahtoo niin mielellään venyttää..uni-on-laatuaikaa_blogi-perheesta2Toimintaterapian perusteesi on: levon, vapaa-ajan (leikin) ja tuottavan toiminnan (työn) välillä on vallittava tasapaino, muuten ei hyvä heilu. Pienten lasten kanssa kotona jäärätessä välillä tuntuu siltä, että työn ja levon väliin jää vain se häviävän pieni kaistale vapaa-aikaa, jota omaksi ajaksi nimitetään lasten ja oman nukkumaanmenon välissä. Tämän vapaa-aika kaistaleen venyttäminen syö aikaa levolta ja soppa on valmis. Itseasiassa sen lepo-osionkin täyttäminen on monella haastavaa unien keskeytyen lasten heräillessä useaan otteeseen, mikä heikentää unen palauttavaa vaikutusta huomattavasti.

Tässä on nyt muutama perspektiivin tarkistusta vaativa seikka. Ensinnäkin, ajan viettäminen omien lasten kanssa ei ole työtä. Lasten tarpeista huolehtiminen: Tuottavaa ja arvokasta toimintaa? Ehdottomasti. Työtä? Ei. Kuitenkin kotiäitiyteen ajautuu suhtautumaan kuten työhön ja tässä on se ongelma. Tämä ”työ” ei tekemällä lopu, joten siihen täytyy asennoitua uudestaan. Kun ajattelee olevansa töissä jatkuvasti, niin onko se ihme tai mikään, että alkaa ryydyttämään?

Jos sisäinen sirpaselänteesi nyt heräsi ja haluat kivittää minut hengiltä, niin vedä henkeä. Tämähän nyt on oikeastaan puhtaasti semantiikkaa, eli riippuu siitä mitä työllä tai tuottavalla toiminnalla halutaan tarkoittaa. Itselle työ merkitsee toimintaa, josta maksetaan palkkaa. En tietenkään halua väheksyä lasten hoitamista kotona, edustanhan itsekin tätä valintaa. Lasten tarpeista 24/7 huolehtiminenhan on psyykkisesti ainakin itselleni huomattavasti työssä käymistä raskaampaa, koska tässä ei työyhteisöä, kahvitaukoja, lounastaukoja, virkistyspäiviä, lomapäiviä, palkankorotuksia, uralla etenemistä tai palautekeskusteluja ole tukena. ”Työn” vaatimuksien noustessa kohtuuttomiksi ei voi vedota liittoon tai uhkailla lakoilla, edes uupuminen ei kiinnosta ketään, koska sairaslomaa ei ole. Haluan tällä nyt korostaa sitä, että täytyy keskittyä siihen asenteeseen, jolla aikaa lasten kanssa viettää ja yrittää tehdä siitä arjesta hauskempaa myös itselle eli hellittää suorittamista. Tässä hommassa ei tarvita kunnianhimoa, vaan lämmintä läsnäoloa, joka ei totta vieköön onnistu verenmaku suussa suorittaen, eikä univajeessa rämpien.

Toinen huomion arvoinen mietinnän paikka: kuinka virkistävää vapaa-aika, josta luopuminen on vaikeaa loppujen lopuksi on? Päivän rutiinien jyräämisen, huhkimisen, kotitöiden, kaaoksen, kiukuttelujen, hermojen venyttämisen, nahistelujen, uhmaamisen, pesemisen, loskassa ja kurassa möyrimisen jälkeen sitä tuppaa olemaan niin ryytynyt, että helposti jää jumittamaan jonkun typerän ja tyhjänpäiväisen ohjelman äärelle, josta tulee lähinnä turhautunut ja tyhmä olo, tai lääräämään päämäärättömästi somea ärsykevilinän saadessa aivot kaikkea muuta kuin rauhoittumaan. Joku tekee töitä tai opiskelee, oma koukutukseni on blogien kirjoittaminen. Tämänkaltainen toiminta on tietysti sopivissa määrin ok, jos toiminta on aidosti ja oikeasti mielekästä, mutta ei toimi palauttavana ja virkistävänä venyessään liian pitkäksi, eli syödessään sitä parasta laatuaikaa unta.

Nyt se uni ennen kaikkea. Ei tekosyitä.uni-on-laatuaikaa_blogi-perheesta

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!